Reilu
kuukausi kommuunieloa Fanqueirosilla. Paikallisen vuokraisännän ja meidän lisäksi
asunnossa on vakiinnuttanut paikkansa neljä opiskelijanaista, yksi
brasilialainen ja kolme espanjalaista. Kaikilla on omat huoneet ja
yhteiskäytössä keittiö ja suihkutilat. Koko talossa on 7-8 samankaltaista
opiskelijahuoneistoa.
Asunnolla
elo muodostuu tasaisesta kolmen kombosta: syöminen, nukkuminen ja kouluasioiden
enemmän tai vähemmän päkertäminen. Lähiympäristöstä on kerennyt muodostaa tarkahkon
kuvan mm. yleisen samoilun ja aamulenkkien ansiosta (Nita käy ahkerasti, minä
en niin ahkerasti). Tyypillisin rappukäytävässä vastaantuleva on joko arkkitehtiopiskelija
tai espanjalainen. Huolimatta espanjalaisten ei niin kehuttavista
englannintaidoista, kommunikointi sujuu ja elo on pääasiassa mutkatonta. Monet
espanjalaiset saapuvat Lissaboniin yhdeksi lukuvuodeksi vanhempiensa
autokyydillä ja matkatavaroiden paljous on sen mukaista. Epäsiisteys ja
äänekkyys ovat kommuuniasumisen klassisia hermoja puristavimpia haittapuolia.
Onneksi yleisten tilojen siivoojat käyvät kerran viikossa. Onneksi on korvatulpat
(nyt me ollaan ne kämpän nipot senioriopiskelijat). Kotoisan tunnelman tuo kalusto haarukoista kirjoituspöytiin à la Ikea. Ensimmäisinä viikkoina
muotoutui jonkinasteiseksi vitsiksi, että vuokraisäntä Marco tapaa meidät asunnolla
lähes poikkeuksetta syömässä. Nyt elo on tasaantunut ja Marcokin tottunut
ajatukseen.
Tukikohdat:
 |
| Nitan |
 |
| Pian |
 |
 |
| Yleisiä tiloja |
Vapaalla
tehdään toisinaan muutakin kuin päntätään, stressataan ja reflektoidaan
työharjoittelua: mm. kämppiksistä brasilialaisen Alicen kanssa on vietetty
vapaa-aikaa, yhtenä iltana naapurin italialainen Matteo valmisti yhteisen
pasta-aterian ja vuokraisäntä Marco järjesti koko talon asukkaille illallisen
läheisessä ravintolassa. Tuolloin sain ensimaun portugalilaisesta
perinneruoasta bacalhau’sta – aiai
niin mehevää turskaa…Olen nähnyt paikallisen kitara-cover-artisti Gerson Martan
nyt jo viidesti, huikeita keikkoja Bairro Alton Kitschnlive-pikkupubissa. Viikonloppuisin
bongaa myös helposti varsinkin klassisen musiikin konsertteja keskustan
aukioiden hämärässä. Keskusta-alueen harmaata puolta ovat kaupustelijat,
diilerit sekä metroissa ja kaduilla kiertävät mantrojaan toistavat kerjäläiset.
Ihmisiä myös nukkuu kaduilla pahvilaatikoissa. Turistien määrä ei ole
silmiinpistävä; japanilaisia ei näe joka kulmalla kameroineen eivätkä
venäläisetkään ole tietään tänne löytäneet, vaikka portugali välillä
itänaapurilta kuulostaakin. Ihmisillä ei ole kiire mihinkään. Välillä työmatkat
ovatkin yhtä pujottelurataa, kun porukka etenee liiankin lungisti. Muutamien
kulkukoirien lisäksi koulutetut koirat kulkevat kaduilla ilman talutushihnaa. Mielenosoitukset
ovat silmiinpistävän yleisiä: viimeisimmän bongasin viime viikolla töistä
tullessani. Poliisit ohjasivat liikennettä Anjosin ja Martim Monizin kaduilla,
taksimiehet olivat ryhmittyneet ajokaistoille tukkien tien, Figueiras-aukiolla
pidettiin patrioottisella äänenpainolla vaalipuheita satojen lippujen
liehuessa, mellakkapoliisit ryhmittäytyneinä kujan varrelle. Turvallista
kotimatkaa.
Työharjoittelukokemuksia
ollaan reflektoitu Suvin kanssa mm. maailman parhaana mainostetun suklaakakun
ääressä. Ilmaan heitettiin samanlaisia fiiliksiä; päässä pyörii sata asiaa
samanaikaisesti, ohjaajat kehottavat panostamaan anatomiaan ja etenkin
manuaalisessa ja fysikaalisessa fysioterapiassa huomaa askarruttavia seikkoja.
Mieltä, ah, niin puhdistavaa purkaa tunteita vertaisten kanssa. Kakku meni top
3:een.
 |
| Nää ei ole niitä maailman parhaita. |
 | |
| Voimisteluklubin iltareenit |
Viime
viikolla kävin 40 minuutin junamatkan päässä Cascaisissa kartoittamassa
paikallisten fysio-, puhe- & toimintaterapeuttiopiskelijoiden
virkistäytymiskulttuuria. Vinkin juhlista sain paikalliselta Andrélta, joka
suorittaa kenttäjaksoaan niin ikään Estadofisiolla. Asemalta minut nouti viehättävällä
ei-ohjaustehostimisella Nissanilla nelihenkinen koulupukuihin ja -viittoihin
sonnustautunut fyssarityttöporukka. Näitä harrypotterimaisia viittoja on
näkynyt myös Lissabonin keskustan katukuvassa; ne ovat senioriopiskelijoiden
yksinoikeus. Tai ”seniori” – tuosta porukasta ainakin kuljettaja oli
19-vuotias. Koulupuvun kauluksiin myös kiinnitetään pinssejä ja merkkejä,
paikallinen vertainen haalareille on löytynyt! Suurin osa etenee opiskeluissaan
suoraan toisen asteen oppilaitoksesta. Keskustassa opiskelevat kuulemma
jatkavat yleensä vanhempiensa luona asumista, mutta mikäli opiskelupaikka
sijaitsee kauempana, on yleisintä muuttaa omilleen.
Automatkan
edetessä tuntemattomaan pimeää mutkikasta metsätietä pitkin selveni, että
juhlat olivat perinteiset ESSAn opiskelijoiden lukukauden avajaiset – ei
ainoastaan Andrén ryhmäläisten leppoisa illanvietto ”mökissä” Atlantin rannalla
lihaleipiä takassa paistaen, kuten olin luullut. Juhlat järjestetään samalla
kaavalla aina lukuvuoden alussa ja lopussa. Lopulta saavuimme ajankuluttamalle
tasakattoiselle rakennukselle (muistutti hieman Mikkelin Parkkilan nuorisotaloa,
missä joissain lukiopippaloissa tuli pyörähdettyä). Dj pyöritti levyjään salissa
ja oluthanat virtasivat toisella laidalla. Leivän väliin lapettavaa lihaa
löytyi, ulkogrillissä paistettuna. High school - meininki kohosi illan edetessä
kirjaimellisesti kattoon. Vieraaseen ryhmään soluttautuminen onnistui
jotenkuten, ja jotkut opiskelijat tulivat myös oma-aloitteisesti juttelemaan. Englannin
puhumiseen asennoitumisessa on samankaltaisuuksia Suomeen verrattuna; toiset
eivät uskalla avata suutaan hädin tuskin esittäytyäkseen, koska pelkäävät
virheiden tekemistä. Rennolla Nissan-kyydillä pääsin aamutunneilla takaisin
keskustaan. Perjantain työharjoittelua kohti, ohoi.
- Pia
 |
| Pastelaria breakfast with Alice & Ania |
 |
| Belemissä muutaman muun talon asukkaan kanssa. Pastel de Natakin meinasi murentua hurjassa tuulessa. |
 |
Esitellään nyt samaan
tekstiin vielä armas kuntosalimme: Get fit. Tuo parin metropysäkin päässä oleva
lasiseinäinen kuntosali. Salin ilmapiiri on rento
ja ihmiset moikkailevat, esim. toisen kerran siellä treenatessani salin
omistaja tuli kätellen itsensä esittelemään sarjatauollani. Ei ihan Suomessa
tällaista. Edelleen näiden viikkojen jälkeen koen hyvin haastavaksi viritellä
pyyhettä eri laitteisiin, koska sitä on pakko käyttää hygieniasyistä. Eikä hiki
tule pyyhkeestä läpi, right. Mutta ehkä loppuajastani täällä taittelen vaikka
millaisia origameja pyyhkeestä, jos joku laite sen vaatii, who knows!
Salilla kuin salilla on
tietenkin omanlaisia hahmojaan, meitä jotka tutkivat mielenkiintoisina toisten
tekemisiä mukamas treenatessaan, ja heitä jotka eivät pahaa-aavistamattomina
tajua tällaisten lurkkien väijymistä sarjatauolla. Ainakin mielenkiintoisia
tekniikoita on tullut esiin, joita ei nyt ihan heti omaan treeniohjelmaan
sisällyttäisi. Eikä ehkä asiakkaillekaan, tai no, sen jälkeen ainakin olisi
lisää asiakkaita. Mutta se tunne, kun otat
tukevan vesihörpyn juomapullostasi sarjan tauolla ja vahingossa vilkaiset
peilin kautta viereisellä penkillä kovaäänisesti portugaliksi toistoja
laskevaan miekkoseen, jonka vipunostoja muistuttavat toistot rytmittyvät salin psykedeeliseen
musiikkiin hänen asettautuneena penkille skeleton-kelkkailijamaisen sukkulaksi.
Ei lisättävää.
- Nita
In nutshell:
When approaching somebody in our home residence he/she is probably either architect student or Spanish.
Escola Superior de Saude do Alcõitao’s (ESSA) beginning parties of the
semester at Cascais.
We'll get fit in GetFit.
 |
| GetFit. |
 |
| ESSAn koordinaattorin oivallus: Pia + Nita = Pita! |
